Valikko
 Etusivu
 Säännöt
 Yhteystiedot
 Kisajollaprojekti
 Tulokset
 Kuvia 2007
Päivälaskuri
Linkit
FC Hossa
Hossa
 
Pienvenekalastuksen SM

Pienvenekalastuksen SM on jo toista kertaa järjestettävä kalastuskilpailu Suomussalmen Hossanjärvellä. Kesällä 2008 kilpailutapahtuma järjestetään heinäkuun loppupuolella. Kuten viimekin vuonna, jälleen kilpaillaan Suomen Mestaruudesta!

Kilpailu on viime vuotiseen tapaansa avoin kaikille kalastuksesta kiinnostuneille henkilöille. Osallistumaan pääsee ilmoittamalla itsestään kilpailun järjestäjille. Kuten kilpailun nimikin jo kertoo, tärkein kilpailuun osallistumisen edellytys on vene. Kilpailuun osallistujien vene saa olla korkeintaan 2,8 metriä pitkä. Lisäksi saa suurta arvostusta kanssakilpailijoilta, mikäli vene on itse tehty, mutta kaupallisiakaan veneitä ei ylenkatsota. Kilpailun säännöt ovat tarkat ja ankarat, sääntöihin voi tutustua tarkemmin sääntösivulla.

Idea kilpailusta sai alkunsa kun alkutalvesta 2006 Tuusulanväylän räntäloskassa kurvaillessa tuli oivallus perustaa kalastuskilpailut käyttäen veneitä, jotka edellisenä kesänä rakennettiin. Mikäli joltakin vielä mahdollisesti tuollainen vene puuttuu, ehtii sen hyvin rakentamaan talven aikana. Rakentaminen on yllättävän helppoa ja ei vaadi juurikaan puusepän taitoja. Jos pystyy sahaamaan kohtuullisen suoria linjoja ja osaa käyttää akkuporakonetta, omaa riittävät valmiudet oman jollan rakentamiseen. Suuri kiitos Hannu Vartialalle rakennusohjeista. Näillä sivuilla Kisajollaprojekti linkin takana on tarinaa yhden jollan rakentamisesta.

Pienvenekalastuksen SM tulee olemaan jälleen kerran tiukkaa kilpailua suurista kaloista ja ennen kaikkea sosiaalinen tilaisuus kun vanhat ja uudet tutut tapaavat toisiaan.

Kuten viimekin vuonna, palkinnot katetaan osallistumismaksulla, jotka kokonaisuudessaan käytetään lyhentämättömänä palkintojen hankintaan ja kilpailijoiden virkistystoimintaan. Palkintoina tulee hyvinkin luultavasti olemaan virvoitusjuomia kalaa eniten saaneille venekunnille, mutta myös tavarapalkinnot ovat mahdollisia. Lisäksi suurimman kalan saaneelle venekunnalle on oma palkintonsa, sekin luultavasti tarjoillaan lasisessa muodossa. Näiden palkintojen lisäksi on kiertopalkinto, Hossa Kilpi, joka kulkee aina voittajavenekunnalta seuraavan vuoden voittajalle.

Viimevuotiseen tapaan kisojen jatkot järjestetään Hossan Lomakeskuksessa, joka tarjoaa kilpailijoilla kisasaunan. Kilpailujen jälkeen halukkailla on mahdollisuus myös ruokailuun ravintolassa.


Tervetuloa kisoihin!

© FC Hossa 2007 - All rights reserved ! - Layout by HemiPlace.com
 
eXTReMe Tracker
 
Sponsorit






Mainostilaa vuokrataan
Haluatko yrityksesi logon esille? Ota yhteyttä!